Tuomola Johanna

Johanna Tuomola: Kun eilinen oli toinen

Kevät on ollut mielenkiintoisten julkaisujen aikaa ja moni on varmasti kihissyt onnesta mm. Nesbøn ja Keplerin uutuuksien parissa. Dekkaritalossa odotetuin uutuus on ehdottomasti Johanna Tuomolan Kun eilinen oli toinen. Pääsin nimittäin sen esilukijaraatiin ja tutustuin kirjan kässäriin jo tammikuussa. Mainittakoon heti kärkeen, että tällä blogilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Blogi ei tainnut olla olemassa edes pilkkeenä silmäkulmassa siinä vaiheessa, kun luin paikallislehdestä Tuomolan haastattelun, jossa hän kertoi esilukijoiden etsinnästä. Mutta niin vain kävi, että pääsin mukaan, ja se olikin kovin mielenkiintoinen kokemus. Palataan niihin tunnelmiin tuonnempana.

Kun eilinen oli toinen on jatkoa Valheiden vangeille, mutta toimii mainiosti myös itsenäisenä lukukokemuksena. Kirjan päähenkilö on yksityisetsivä Julia Takalo. Hän on entinen poliisi ja työskentelee tätä nykyä yrittäjänä isoäitinsä Anniinan hoitaessa firman talous- ja paperiasioita. Samalla Anniina pitää tyttärentytärtään silmällä, sillä Julia kärsii yhä menneisyyden traumaattisista kokemuksista ja hänen kykynsä elää tavallista arkea vaikuttaa häilyväiseltä. Koska Julian henkilökohtainen tilanne on hauras, uusin toimeksianto ei ole hänelle helpoimmasta päästä.

Sammatissa toimivan kuntoutuslaitos Villa Santalan omistajan, Kaarlo Vallen, auto ja vene ovat joutuneet ilkivallan kohteiksi. Niiden kylkeen on raaputettu oudot, sinällään merkityksettömät päivämäärät. Vaikka kyseessä tuntuisi olevan jokseenkin harmiton kiusanteko, Kaarlon vaimo Kaisa on tapauksista huolissaan erityisesti autistisen poikansa Armaksen vuoksi ja hakee apua tilanteeseen Julialta. Koska teot viittaavat vahvasti siihen, että jollakin kuntoutuslaitoksessa asuvalla henkilöllä on näppinsä pelissä asiassa, Julia hiukan vastentahtoisesti soluttautuu laitoksen potilaaksi. Näin hän voi pitää silmällä myös omistajaperheen taloa, joka sijaitsee kuntoutuslaitoksen kanssa samalla tontilla.

Julia soljahtaa verraten helposti osaksi Villa Santalan asiakaskuntaa ja alkaa tutustua muihin potilaisiin. Henna, Amanda, Teemu ja Camilla ovat hoidossa kukin omista syistään, eivätkä vaikuta kovin innokailta ystävystymään Julian kanssa – sähäkkää Amandaa lukuunottamatta, joka haluaa nuuskia tietoonsa kaikkien salaisuudet. Julian kaksoisrooli Villa Santalassa saa myöhemmin vielä uuden vivahteen, kun hän päätyy sänkyyn jumalaisen komean työntekijän, Nelsonin, kanssa. Tunnelma kuntoutuslaitoksessa muuttuu äkisti, kun pesutiloista löytyy hirtettyä ihmistä esittävä nukke. Makaaberin pilan tekijäksi arvellaan Amandaa, joka olisi näin huvitellut muiden kustannuksella. Mutta pian sen jälkeen löydetään kuolleena Amanda itse, niin ikään kaulasilmukasta roikkumasta.

Kaisan huolestuneisuus muuttuu lähes hysteriaksi ja Kaarlonkin silkoinen ulkokuori osoittaa rakoilemisen merkkejä, kun vaakalaudalla saattaa olla koko kuntoutuslaitoksen tulevaisuus. Julia syyttää itseään tapahtuneesta ja yrittää kiihkeästi selvittää rikosta. Monen henkilön taustalta paljastuu ikäviä seikkoja; heillä jokaisella olisi voinut olla motiivi Amandan murhaan. Menneisyys ei jätä rauhaan Juliakaan, sillä hän törmää oman perheensä salaisuuksiin ja on polttaa itsensä loppuun kaiken pyörteissä.

Lopussa Tuomola kietoo taidokkaasti yhteen irralliset juonenpätkät, ja Julia voi matkata kohti uusia seikkailuja sarjan viimeiseen teokseen. Koen olevani jäävi arvioimaan loppuratkaisun yllätyksellisyyttä, sillä juoni itsessään tuli tutuksi jo alkuvuodesta käsikirjoituksen muodossa. Luinkin kirjaa nyt väistämättä siten, että vertasin sitä mielessäni käsikirjoitukseen – jonka onneksi olin jo hävittänyt, muuten olisi voinut tulla kiusaus verrata tekstiä jopa sivu sivulta.

Esilukukokemus oli todellakin mielenkiintoinen vaihe ja uskallan väittää, että meille neljällekymmenelle käsikirjoitukseen jo etukäteen tutustuneelle on muodostunut kirjaan erityinen suhde. Postiluukusta kolahtanut aanelosnippu ei ollut loppuun saakka hiottu versio, vaan sisälsi monia kohtia, joihin pääsimme tarttumaan. Tuomolalla oli myös toivelista näkökulmista, joita pitäisimme silmällä tekstiä lukiessa. Tunnistinkin julkaistua kirjaa lukiessa useita sujuvoitettuja kohtauksia ja myös murhaajan henkilöllisyyden hoksaamista oli vaikeutettu. Lisätietoja esilukuprosessista löytyy mm. kirjan kiitossanoista ja kirjailijan haastattelusta Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Kahlatessani käsikirjoitusta mietin monta kertaa, että on mielestäni erittäin rohkeaa ammattikirjailijalta antaa työnsä tällä tavalla lukijoille ruodittavaksi. Toki se on myös markkinointiteko, mutta koin omakohtaisesti miten saatoimme olla hänelle oikeasti hyödyksi kirjoitusvaiheessa. Lukijan vinkkelistä katsottuna itsetuntoa hivelee tieto siitä, että on voinut antaa panoksensa ihka oikeaan julkaistuun dekkariin ja omat näkemykset ovat olleet kuulemisen arvoisia. Ja hei ylipäätään: onhan tilanne suorastaan hykerryttävä, kun saa lukijana tehdä korjauksia kirjaan.

Johanna Tuomola: Kun eilinen oli toinen
Book4U 2017
Esilukijan kappale
Kannen kuva lainattu kustantajan sivuilta.

Arvio: ****

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s