Simukka Salla

Salla Simukka: Lumikki-trilogia

Elokuun alkupuolella järjestettiin Helsingissä ensimmäinen young adult -kirjallisuuden fanitapahtuma #HelYAFest. Paikalla oli Suomen ya-kirjailijoiden kärkinimiä, mm. Salla Simukka ja Mintie Das, kustantamoiden väkeä sekä satakunta osallistujaa. Tämä oli hyvä startti ja vie varmasti omalta osaltaan asiaa eteenpäin, sillä jostakin syystä ya-kirjallisuudesta ei ole muodostunut Suomessa sellaista ilmiötä kuin maailmalla, jos nyt ilmiötä laisinkaan. Se on harmi, sillä taidokkaita tarinankertojia meillä piisaa. Se on harmi myös siksi, että ya-kirjallisuuden buumi voisi houkutella yhä enemmän nuoria lukemisharrastuksen pariin. Lukemisen merkitystä kun ei voi vähätellä.

Lisää #HelYaFest-tapahtumasta Ylen jutussa: Mikä ihmeen ya? Suomessa nuorten aikuisten kirjallisuus on yhä tuntematonta – maailmalla kirjailijat ja lukijat kohtaavat megatapahtumissa

Nuorten aikuisten kirjoille on tyypillistä se, että sankarihahmo on vähän alta parikymppinen myöhäisteini tai varhaisaikuinen. Varsinaisen tarinan lomassa käsitellään arkisia aiheita, mm. aikuistumista, ihmissuhteita, seksuaalisuutta, kiusaamista ja kuolemaa. Sellaisiakin asioita, joista muuten voi olla vaikea puhua. Nuori lukija voi löytää kirjoista samaistumisen kohteita ja vanhempaa, allekirjoittaneen tapauksessa keski-ikäistä täti-ihmistä, ya-kirjoissa viehättää vauhdikkuus ja nopealukuisuus. Samalla pääsee tirkistelemään nuorten elämää ja ajatuksia – ja voi huokaista helpotuksesta, että on itse tuon haastavan elämänvaiheen jo ohittanut. Maissa, joissa ya-kirjallisuudella menee lujaa, kirjoja lukevatkin monenikäiset. Ei siis pelkästään 14-20-vuotiaat, jotka mielletään kirjojen ydinkohderyhmäksi.

Erityisesti Salla Simukan Lumikki-trilogia (Punainen kuin veri, Valkea kuin lumi, Musta kuin eebenpuu) on saavuttanut huikean suosion: sen käännösoikeudet on tätä naputtaessa myyty jo yli 50 maahan ja tekeillä on elokuva Hollywoodissa. Kirjasarjassa seurataan 17-vuotiaan lukiolaisen, Lumikin, elämää. Kotikaupungissaan Riihimäellä rankkaa kiusaamista peruskoulussa kokenut Lumikki on vaihtanut maisemaa ja asuu nyt Tampereella käydäkseen lukion uusissa ympyröissä. Vaikka hän on verraten nuoressa iässä muuttanut omilleen, hän ei liiemmin kaipaa vanhempiaan, sillä kodin perhe-elämä on tuntunut puhumattomuuden kulttuureineen lähes näytelmältä.

”Lumikki ei ollut koskaan kertonut kenellekään. Hän ei ollut pitänyt sitä edes vaihtoehtona. Kotona puhumattomuus oli ollut yleinen käytäntö. Älä kysy, älä kerro. Kaikki on hyvin, kun mitään pahaa ei sanota ääneen. Mustelmat, verinaarmut, venähtäneet ranteet ja rikki repeytyneet vaatteet. Kaikki hän oli pystynyt selittämään, jos selityksiä oli tarvittu. Koulu oli ollut sotatanner, eikä Lumikki ollut voinut tietää, ketkä olivat ystäviä ja ketkä vihollisia.”

Lumikki on älykäs, herkkä ja pohdiskeleva nuori nainen. Hän viettää aikaa mieluummin yksin, kuin porukassa, vaikka hänellä pari läheistä ystävää onkin, kuten myös ihastuksen kohteita. Selviytyäkseen kiusaajien kurimuksesta Lumikki on kehittänyt itselleen erityisiä taitoja: hänellä on keskivertoa parempi fyysinen kunto, hyvä havainnointikyky ja taito tekeytyä huomaamattomaksi. Näistä ominaisuuksista on hyötyä myös tulevissa seikkailuissa.

Punainen kuin veri

”- Herätys! Herää nyt! Ylös! Ja jos olisin sä, en edes harkitsisi torkuttamista! Karjunta täytti Lumikki Anderssonin korvat. Karjuva ääni oli hänen oma äänensä. Hän oli äänittänyt omaa huutoaan kännykkäään herätysääneksi, koska arveli sen saavan hänet pois lämpimästä sängystä paremmin kuin mikään muu. Toimi. Hän ei todellakaan harkinnut torkuttamista.”

Sarjan ensimmäisessä osassa Lumikki löytää koulunsa pimiöstä valtavan määrän rahaa. Viidensadan euron setelit on ilmiselvästi pesty verestä ja ripustettu kuivumaan. Lumikki jää epätietoisena arpomaan mitä hänen tulisi tehdä, mutta sillä aikaa setelit katoavat. Lumikki päättelee, että ne on käynyt poimimassa matkaansa opiskelijakollega Tuukka, ja alkaa selvittää tarkemmin mistä on kyse. Paljastuu, että kaveruskolmikko Tuukka, Elisa ja Kasper ovat joutuneet mukaan outoihin tapahtumiin ja tekemisiin kansainvälisten huumerikollisten kanssa. Kaunis ja pinnalliselta vaikuttava Elisa tukeutuu yllättäen voimakkaasti Lumikkiin, joka ei osaa kieltäytyä auttamasta tätä, vaikka ei haluaisi olla koko jutussa mukana. Sähäkkä seikkailu vie Lumikin huimiin naamiaisbileisiin, kun laittautumisen hallitseva Elisa meikkaa ja pukee hänet tyrmäävän seksikkääksi satuhahmoksi. Hengenlähtökään ei ole kaukana, kun rikolliset yrittävät saada Lumikkia satimeen. Kiperien käänteiden jälkeen elämä jatkuu, mutta joillakin se on muuttunut pysyvästi.

Valkea kuin lumi

”Olipa kerran tyttö, joka juoksi niin kauan, kunnes jalat eivät enää kantaneet. Ja vielä senkin jälkeen hän juoksi, ajatuksissaan, kuvitelmissaan. Hänen hoikat, vahvat ja ketterät jalkansa kiisivät lumikinosten yli, eikä valkeaan lumeen jäänyt jälkeäkään. Hän pakeni niin kuin pakenevat ne, jotka tietävät olevansa vapaita, jotka tietävät, ettei heitä saada kiinni.”

Trilogian kakkoskirjassa seikkaillaan Prahassa. Lumikki on lähtenyt lomalle yksikseen aikomuksenaan rentoutua historiallisen kaupungin sykkeessä. Vaan toisin käy. Pian Lumikkia lähestyy paikallinen nuori nainen, Zelenka, joka väittää olevansa Lumikin sisko. Tarina, jonka Zelenka esittää, vaikuttaa melko uskottavalta ja osuvan yhteen sen kanssa, mitä Lumikki tietää vanhemmistaan. Zelenkassa on kuitenkin jotakin varsin outoa. Tyttö on pukeutunut eriskummallisesti ja vieläkin eriskummallisempaa on hänen hermostunut käytöksensä sekä ahdistavanoloinen asuinpaikkansa. Mitä kummaa mahtaa kätkeytyä Zelenkan taustoihin, siitä Lumikki päättää ottaa selvää voidakseen auttaa tätä. Samanaikaisesti nuori toimittaja alkaa selvittää mitä paikallisessa uskonlahkossa on tekeillä. Lumikki sotkeutuu nopeasti tapahtumiin ja saa peräänsä palkkatappajan. Seuraa hurja takaa-ajo halki turisteja pursuavan Prahan keskustan, ja Lumikki saa käyttää kaikkia erityistaitojaan selvitäkseen tilanteesta. Totuus Zelenkasta tulee ilmi, mutta Lumikin perheen salaisuudet jäävät vielä paljastumatta. Mainittakoon myös, että tässä kirjassa muistellaan usein Lumikin entistä ihastusta, Liekkiä, jopa eroottisissa tunnelmissa.

Musta kuin eebenpuu

”Tämä oli Lumikin metsä. Sen pimeydessä oli tilaa kiihkolle ja pelolle, epätoivolle ja riemulle. Sen ilma täytti hänen keuhkonsa väkevänä. Metsän sylissä hän kasvoi kokonaisemmaksi. Hänestä tuli enemmän hän, enemmän vapaa. Lumikki laskeutui makaamaan juurakoiden päälle, painoi kämmenensä kosteaa maata vasten ja toivoi, että olisi voinut muuttua osaksi juuria, sulautua niihin ja tunkeutua maan sisään, löytää sydänlähteen. Metsä huokaili ja sykki Lumikin ympärillä kuin sillä olisi ollut yksi ainut pulssi. Hänen pulssinsa.”

Päätösosassa ollaan jälleen Tampereella ja eletään joulukuuta. Ilmaisutaidon lukiossa joulunäytelmäksi on valittu Grimmin Lumikki-satu uudistettuna versiona ja Lumikki on houkuteltu sen pääosaan. Sadun tapahtumat alkavat mennä harjoituksissa Lumikilla vähän liikaa ”ihon alle”, ja häntä epäilyttää, oliko mukaan suostuminen sittenkin virhe. Uusi suloinen poikaystävä Sampsa tuo Lumikin elämään kuitenkin turvaa. Sitten Lumikki tapaa yllättäen Liekin ja vanhat haavat aukeavat ammolleen. Liekki haluaisi jatkaa suhdetta, mutta Sampsaan sitoutunut Lumikki ei enää tiedä mitä tehdä. Tilanne pahenee entisestään, kun Lumikki alkaa saada kummallisia viestejä. Hänen kintereillään on ilmiselvästi vainoaja, joka tarkkailee häntä ja tietää hänestä kovin henkilökohtaisia asioita. Viestien sävy pahenee nopeasti ja Lumikillla teetetään ihmeellisiä fyysisiä tehtäviä sillä uhalla, että vainoaja voisi tappaa jonkun. Stalkkerilla on ilmiselvästi tietoja myös Lumikin perheen menneisyydestä. Lopulta Lumikki pääsee kuin pääseekin jyvälle perheensä vanhoista salaisuuksista ja loppu on onnellinen.

Että huh huh, trilogiasta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Täti-ihmistä suorastaan hämmentää miten dramaattisia ja uskaliaita kohtauksia nuorille kirjoitetaan. Tällaistako se nuorten aikuisten kirjallisuus onkin! No niin, riisutaanpa kukkahattu päästä, niissä kohtauksissa mitään pöyristyttävää ole. Normaalia elämää höystettynä toimintatrillerin juonella.

Jos vasta nyt on tarttumassa Lumikki-trilogiaan, osat kannattaa ehdottomasti lukea kronologisessa järjestyksessä. Tarina ja tyyli tiivistyvät kirja kirjalta, päätösosan ollessa kaikkein tummasävyisin ja mystisin. Lumikin hahmoon pääsee hyvin kiinni ja hänet todellakin näkee seikkailemassa. Ihan huikeaa, että sarjasta tehdään leffa! Tulisikohan Lumikki-kirjojakin vielä lisää…?

 

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Tammi 2013

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Tammi 2013

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Tammi 2014

Omasta kirjahyllystä
Kansien kuvat lainattu kustantajan sivuilta.

Arvio: ****

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s