Yleiset jutut

”Ja mitään ei sitten osteta”

Tip tap tip tap pikkujoulujen aika on ovella, vaikkakin kirjojen ystävän todellinen joulu eli Helsingin Kirjamessut on tältä vuodelta taputeltu. Elämä on jälleen helppoa ja makoisaa kuin konvehtirasian tyhjentäminen, sillä loppuvuodesta(kaan) ei tarvitse miettiä mitä ihmettä lukisi, vaan lähinnä, että missä järjestyksessä lukisi.

Messut jäivät mieleen erittäin positiivisessa valossa. Siipan kanssa kävimme yhdessä torstai-iltana lähinnä katsastamassa kirjatarjontaa – tai siis dekkaritarjontaa. ”Ja mitään ei sitten osteta” – joo joo. Lausahdus ehti tuskin haipua huuliltamme, kun jo sukelsimme pöytien ja laarien väliin tolkun menettäneinä. Toi ja toi ja toi ja toi… Homma meinasi lähteä hetsillään lapasesta, mutta onnistuimme jotenkin hillitsemään itsemme vain kahteen kassilliseen. Torstai-ilta olikin oiva ajankohta tutustua osastojen tarjontaan, kun ihmismassat eivät vielä olleet paikalla.

Lauantaina saavuin messuille itsekseni ja olin valinnut ohjelmasta useita kirjailijahaastatteluja. Tarkoitus oli myös käydä hakemassa pari edelliskäynniltä kaihertamaan jäänyttä uutuutta sekä tervehtiä tuttuja. Noh, lauantaina oli paikalla muutama muukin messukävijä ja huokasin onnesta jo ovilla, kun pääsin ohittamaan jonot bloggaripassin turvin. Ruuhkassa tunkeminen ei ole kivaa, mutta ihanaa, että kirjamessut vetävät kävijöitä näin sankoin joukoin. Näille messuille on todella tilausta.

Suomen Dekkariseura oli järjestänyt koko päiväksi Mika Waltari -lavalle kirjailijahaastatteluita. Ohjelma oli tiivis ja starat lavalla vaihtuivat puolen tunnin välein. Hyvistä aikeista huolimatta ehdin nähdä kunnolla vain pari sessiota. Erityisesti jäi harmittamaan puolen päivän jälkeen ollut Dekkari – yhteiskunnan kuvastin -keskustelu, jossa oli mukana Max Manner. Max on tullut tutuksi Facebookissa ja tarkoitus oli poiketa hänen tykönään sanomassa moi, mutta enkös juuttunut toisaalle, voihan harmitus. Että terveisiä vaan Luxemburgiin.

Messujen jännintä antia oli varmasti Dan Browin luennolle osallistuminen – noin 1.299 muun kanssa. Jos nyt ihan rehellisesti sanon, niin en ole saanut hänen kirjoistaan samanlaista täyttymystä sitten Da Vinci -koodin. Se oli jotenkin niin tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, että on jättänyt varjoonsa kaikki myöhemmät tarinat. Eikä uusin teos Alku tee tässä poikkeusta, vaikka varsin viihdyttävä onkin ja sopisi mainiosti valkokankaalle. Mutta herra Brown itse on ihana tyyppi. Yhden ainukaisen samassa tilassa vietetyn hetken perusteella ei kannattane kovin syvällisiä analyysejä ihmisestä tehdä, mutta todellakin jäi positiivinen mielikuva hänestä. Sympaattinen, lämminhenkinen ja eittämättä hauskaa seuraa. Mitä tulee kirjailijantyöhön, hän taitaa kirjoittaa tarinoita sisäiselle pikkupojalleen. Ja siinähän ei ole mitään pahaa, päinvastoin.

Se tässä nyt vaan kummastuttaa, että milloin ihmeessä saan luettua ja blogattua kaikki odottamassa olevat ihanuudet. Tämä kävisi oikeasta työstä :).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s