Nicholas Evans: Kylmät vuoret

Dekkaritalossa eksytään joskus luvattomille poluille ja tapahtuu syrjähyppyjä ”vääränlaisen” kirjallisuuden pariin, oivoi sentään. Tämähän on kaikilla mittapuilla tuomittavaa toimintaa, sillä kun kumppaniin on sitouduttu ja lupaukset uskollisuudesta annettu, ei ruohon tulisi olla vihreämpää aidan takana. Mutta tunnustettava on, että välillä vaihtelu virkistää… Ja sitä paitsi, kyllä monissa muissakin tarinoissa jännitystä piisaa, tavalla tai toisella.

Edustan sukupolvea, jolle Nicholas Evansin Hevoskuiskaaja-kirjaan perustuva filmatisointi on THE elokuvien elokuva. Robert Redford teki huikean roolin onnettomuudessa traumatisoituneen ratsun kuntouttajana – ja hurmasi siinä samalla heppatytöt ja -tädit kautta maailman. Tästä kirjasta ja elokuvasta alkoi Evansin menestyksekäs kirjailijanura, vaikkakin hänen seuraavat teoksensa ovat jääneet vaille niin suurta suosiota. Olen lukenut ne kaikki (The Horse Whisperer, The Loop, The Smoke Jumper, The Divide, The Brave) joko suomeksi tai englanniksi tai kummaksikin, ja pitänyt paljon jokaisesta. Evansin teoksia yhdistävät lämminhenkinen tarinankerronta, syvällinen ihmismielen luotaaminen sekä väkevät luontokuvaukset. Eikä Kylmät vuoret tee tästä poikkeusta.

”Ja sitten he kaksi, joita erotti tuhansien kilometrien välimatkan lisäksi toinenkin, paljon suurempi etäisyys, itkivät yhteen ääneen mutta kumpikin erikseen nuorta elämää, jonka he olivat yhdessä luoneet, jota he olivat rakastaneet ja jonka he olivat kumpikin erikseen menettäneet.”

Tarina alkaa lähes lopusta. Cooperien sangen hyväosaisella perheellä on alkanut mennä heikosti: arkkitehti-isä Ben ja kirjakauppias-äiti Sarah ovat päätyneet kirvelevään avioeroon, poika Josh kipuilee varhaisaikuisuuden paineissa ja mikä hirveintä: tytär Abbie löytyy kuolleena Montanan vuorilta. Abbie on ollut innostunut vähän liiaksikin luonnonsuojeluasioista ja päätynyt vaaralliseen seuraan. Lopulta hän on kadonnut kokonaan, eikä lukuisista yrityksistä huolimatta virkavalta ole päässyt hänen jäljilleen.

Alkuasetelman jälkeen peruutetaan ajassa taaksepäin ja aletaan keriä auki tapahtumavyyhtiä, joka johti tähän sotkuiseen tilanteeseen ja Abbien kurjaan kohtaloon. Välillä laukataan hitaasti marunapensaikossa hevosten hikisten kylkien kimmeltäessä Montanan auringossa, välillä setvitään avioeron aiheuttamia tunteita ja välillä seikkaillaan ekoterroristien matkassa luvattomammilla teillä.

”Kesti neljännestunnin ajaa valtatieltä ylös karjatilalle, eikä se tullut näkyviin ennen kuin matkaa oli jäljellä vajaa kilometri. Juuri kun näytti siltä, että rinne jyrkkeni liikaa ja metsä työntyi tummana liian lähelle, tie putkahti äkkiä puiden lomasta laakealle rehevälle niittylle, missä joukko kiiltäviä quarterhevosia kuljeskeli laiduntamassa huitoen kärpäsiä hännällään. Niiden takana, korkeammalla ja pölyisemmällä paikalla, näkyi rykelmä valkoiseksi maalattuja lautaisia tallirakennuksia ja punainen hiekkakenttä ja vaaleiksi haalistuneita puuaitauksia. Ja kaiken tämän yläpuolella, kukkapenkkien ja nurmikoiden keskellä, upeina kohoavien vuorten edessä, oli tilan päärakennus. Se oli pitkä hirsitalo, ja koko sen etusivua reunusti kolmisen metriä leveä, pöydillä ja tuoleilla kalustettu terassi, missä vieraat mielellään istuivat iltaisin katselemassa puunlatvojen yli, kuinka laskevan auringon viimeinen okranvärinen kajo osui laakson itäreunan vuoriin.”

Ah, niin Evansia 💕.

Nicholas Evans: Kylmät vuoret (The Divide)
WSOY 2006
Omasta kirjahyllystä
Kannen kuva lainattu AdLibriksen sivuilta.

Arvio: *****

Kirja muissa blogeissa:
Amalian ateljee
Lukulampun valossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: