Esikoisdekkariin on aina erityisen jännittävää tarttua. Miten tarina ja hahmot on rakennettu, miten juoni kulkee, säilyykö jännitys, millaisella tyylillä kirja on kirjoitettu. Kun kirjailija on vielä työkseen ”sanaileva” ja yhden Suomen suurimman aikakauslehden päätoimittaja, lukijan mielentila alkaa lähennellä sokerihumalaa. Nyt olisi jotain uutta luvassa.

Marja Aarnipuron Maakellarin salaisuus käynnistää Kaarina Riikonen ratkaisee -sarjan. Viisikymppinen Kaarina on kokenut journalisti ja työskentelee Viikko-lehdessä toimittajana. Toimituksen hektisen ja hälinän täyttämän arjen vastapainoksi Kaarina rakastaa myllätä kesäpaikkana toimivan vanhan maatilan puutarhaa ja säilöä sen runsasta satoa. Villivadelmat rehottavatkin jo maakellarin kupeessa, kun Kaarina astuu sisään kellariin tehdäkseen kevätsiivouksen – ja löytää ruumiin. Siinä perunalaatikon päällä se retkottaa ja haisee, miehen ruumis. Ensi järkytyksen jälkeen Kaarina hoksaa, että tässähän hänellä on varsinainen skuuppi, ja heittäytyy innolla rikosjournalismin pyörteisiin.

”Kaarina kirjoitti ja spekuloi, kieputti ajatuksia ja lisäili juttuun takaumia vuosi sitten tekemästään perhehaastattelusta, jossa Johanssonit esittivät yltiöonnellista ja rakastavaa pariskuntaa. Täydellinen perheidylli oli ollut lavastus, pelkkää teollisuuspampun imagonrakennusta. Kaarina ei voinut syyttää tekstissään ketään, mutta taitavana sanankäyttäjänä hän varmasti saisi lukijan epäluulot heräämään.”

Päähenkilö Kaarina on juurevan oloinen hahmo. Hän on kokenut toimittaja ja sitoutunut ammattiinsa. Perhe-elämään kuuluu tietysti aina omat kiemuransa, niin Kaarinallakin, mutta pääpiirteissään asiat ovat ihan hyvällä tolalla – mitä nyt kuumat aallot tuppaavat iskemään hankalina hetkinä.

”- Moi, Kaarina sanoi miehelleen selvittyään Turren tervetuliaisseremoniasta. Hän antoi pusun suoraan miehensä suulle. Jari vei ruokakassin keittiöön ja Kaarina seurasi perässä riisuttuaan kenkänsä. – Haluatko teetä ja voileivän? mies kysyi. – Voi, ihanaa! Ehdottomasti haluan. Tämä oli päivän paras hetki, Kaarina ajatteli ja heittäytyi olohuoneen sohvalle. Turre huomasi hetkensä koittaneen ja hyökkäsi nuolemaan emäntänsä naamaa. Niinä päivinä, kun Jari ehti kotiin ennen häntä, Kaarina tunsi itsensä kuningattareksi, jota palveltiin. Teehetken jälkeen hän tunsi aina virkistyneensä ja jaksoi mainiosti valmistaa perheelleen ruoan ja lähteä sitten vielä lenkille Turren kanssa.”

Ollakseen sarjan ensimmäinen kirja Kaarinan yksityiselämää valotetaan ehkä hiukan liikaakin. Nippelitietoa olisi voinut säästää seuraaviin osiin ja keskittyä enemmän dekkarin juoneen ja rikostutkintaan. Mutta toisaalta, jokseenkin viaton tarina ja keveähkö, helppolukuinen tyyli toimivat ihan mainiosti. Eihän kaikkia dekkareita voi eikä tarvitse samaan muottiin tunkeakaan. Kieli on sujuvaa, kuten kirjailijan tausta huomioiden on lupa odottaa.

Maakellarin salaisuus muissa blogeissa:

Kirjan vuoksi
Tuulevin lukublogi
Luettua ja maistettua

Sarjan seuraava osa, Ikäneidon testamentti, on julkaistu tänä keväänä.

Aiheesta lisää

16.6.2017 Marja Aarnipuron haastattelu MTV:llä: Jännitys vetää puoleensa – päätoimittajan esikoisdekkari syntyi vilkkaasta mielikuvituksesta

Marja Aarnipuro: Maakellarin salaisuus
CrimeTime 2017
Omasta kirjahyllystä
Kannen kuva lainattu kustantajan sivuilta.Arvio: ***

Posted by:Anne

Vastaa